Siilit hengenvaarassa vappuna
Vappu on monella tavalla kiehtovaa aikaa. Se on kevään merkki ja monet kerääntyvät vappukokkojen ääreen tervehtimään kevättä yhteislaululla. Ikävä kyllä monet unohtavat, että vappukokko saattaa merkitä tuskallista kuolemaa monille eläimille ja usein varsinkin siilille.
Monin paikoin risut odottavat suurina kasoina kokon polttamista. Monet niistä ovat odottaneet koskemattomina jo viime syksystä lähtien. Tällaiset risukasat ovat myös oivallisia pesäpaikkoja siileille, linnuille ja joskus myös kissoille.
Siilit eivät lähde pakoon lämmintä ja tulta vaan ne käpertyvät palloksi ja jäävät paikalleen ja palavat usein kokon mukana.
Siilit eivät ole ainoita eläimiä, jotka ovat vaarassa palaa kokossa. Myös monet pikkulinnut, kuten esimerkiksi punarinta ja peippo rakentavat pesänsä risukasaan.
Så här kan du rädda igelkottarna
Näin voit pelastaa siilit
- Siirrä risukasaa
Varmista, että siitä ei ole tullut eläinten pesäpaikka siirtämällä sitä muutamia metrejä. Jos kasa on suuri, vipua se ylös esimerkiksi lankun avulla. Ota naapurit, perhe tai ystävät avuksi ja tarkista, ettei kasassa ole viattomia eläimiä, jotka ovat hengenvaarassa. - Tutki risukasa tarkasti
Ellet pysty siirtämään koko kasaa, voit tunnustella kepillä kasaa huolellisesti eri puolilta. Löytyykö sieltä elon merkkejä? Kuuluuko ääniä? - Ota yhteys järjestäjiin
Voit jo nyt kääntyä paikallisten vappujuhlien järjestäjien puoleen ja varmistaa, että he tutkivat kokon ennen kuin on aika sytyttää se. Ellei järjestäjä tee sitä, ehkä sinä ja muutamat ystäväsi voitte tarjoutua tutkimaan risukasan edellispäivänä.
Lue lisää siileistä Luonnonsuojeluyhdistyksen kotisivulta.
Jaa tämä informaatio tuttavillesi niin voimme ehkä yhdessä pelastaa muutaman siilin joutumasta tulen saaliiksi!